Tyytyväinen asiakas
Tunnemme asiakkaiden tarpeet ja odotukset ja vastaamme niihin parhaalla mahdollisella palvelulla, asiantuntemuksella, laadulla, oikea-aikaisilla toimituksilla, joustavuudella ja kustannustehokkuudella. Pidämme mitä lupaamme. Asiakassuhteemme perustuvat vahvaan sitoutumiseen, keskinäiseen luottamukseen, avoimuuteen ja yhdessä kehittymiseen.

Sitoutunut henkilöstö
Arvostamme työtovereitamme. Aloitteellisuus, ajatuksien jakaminen, oppiminen, vastuun antaminen ja vastuun kantaminen ovat perustana Elcoteqin arvostamalle yrittäjähenkisyydelle.

Rehellisyys ja vastuuntuntoisuus
Pidämme huolta vaikutuspiirissämme olevasta ympäristöstä ja osallistumme niiden yhteisöjen kehittämiseen, joissa toimimme. Kaikessa toiminnassamme olemme rehellisiä ja vastuuntuntoisia.

Jatkuva parantaminen
Haluamme olla yksi maailman parhaista elektroniikan valmistuspalveluyrityksistä. Tunnistamme kehitys- ja muutostarpeet ja reagoimme niihin nopeasti. Etsimme jatkuvasti yhä parempia toimintatapoja ja sovellamme niitä nopeasti. Olemme sitoutuneita jatkuvaan parantamiseen.

Tuloshakuisuus
Haluamme saavuttaa kunnianhimoiset päämäärämme. Tavoitteemme on kasvattaa yhtiön arvoa kannattavalla ja menestyksekkäällä toiminnalla.